Opsec tarjoaa moniulotteista ja asiakaslähtöistä tietoturvaa

Viime aikoina on puhuttu paljon tietosuojasta. Itse puhun ja kirjoitan mielelläni tietoturvasta, koska haluamme täällä Opsecilla olla merkittävässä roolissa asiakkaiden kokonaisvaltaisessa tietoturvan suunnittelussa ja kehittämisessä. Nyt ja tulevaisuudessa. Minun intressini Opsecin tietoturva-asiantuntijana onkin tuoda esiin tietoturvallisuuden kaikki ulottuvuudet ja palvelut, joita tarjoamme täällä Opsecilla.

Tilaturvallisuus osana tietoturvaa

Hallinnollisen ja tietoteknisen tason lisäksi organisaatioissa tulee suojata tiedon kannalta tärkeitä tiloja fyysiseltä uhalta, kuten inhimilliseltä haitanteolta. Tämän vuoden puolella olen toiminut soluttautumistehtävässä fyysisen tilaturvallisuuden parissa, joten tässä kohtaa on syytä muistuttaa, että tietoturvatoimintaa suunniteltaessa huomioitaisiin myös fyysisen ympäristön vaarat ja suojaustoimet.

Tietoturvan hallintamalli palvelun taustalla

Aikaisemmin tänä keväänä suunnittelin ja toimitin asiakkaallemme tietoturvapoikkeamien hallintamallin. Tekemäni hallintamalli on läpileikkaus tietoturvatapahtumien käsittelyyn, havainnoista toimintojen palauttamiseen. Tyytyväinen asiakas kehuikin hallintamallin olevan ”jo liian hyvä”, joten saimme uuden hallintamallin lisäksi erittäin tyytyväisen asiakkaan.

Tietoturva-auditointi mittaa tietoturvan nykytilan

Viime viikolla sain valmiiksi Järvi-Data -yhteistyöalueen tietoturva-auditoinnin. Auditointi piti sisällään yli 80 kirkkohallituksen tietoturvamääräystä ja niiden lisäksi laitetilojen katselmoinnin. Tämä oli erittäin mielenkiintoinen ja onnistunut projekti, josta sain kiitokset Järvi-Datan suunnalta.

Näiden ja monien muiden tietoturvaprojektien pohjalta meidän asiantuntijoilta löytyy osaamista lähteä kokonaisvaltaisesti kehittämään ja testaamaan asiakkaidemme tietoturvaa. Jos sinun organisaatiossasi on tarvetta tietoturvatoiminnan analyysille ja kehityskohteiden selvitykselle, niin tutustu tietoturvapalveluihimme ja etenkin tietoturva-auditointiin. Tietoturva-auditointeja kannattaa tehdä organisaatioissa säännöllisin väliajoin.


Tietoturvaterveisin

Ville Stolpe
tietoturva-asiantuntija

Autamme mielellämme sinua löytämään oikeat tietoturvapalvelut, joten ota meihin yhteyttä. Keskustellaan yhdessä IT-ratkaisuista.